Lehdistö  l  Vuoden Palomiestoimikunta  l  Yhteystiedot  l  Etusivulle

Vuoden Palomies 2023
Palomies Sari Rautiala
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos


Kuva: Arto Soini
/ Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Vuoden Palomiehen työ on tuonut pelastusalalle myönteistä julkisuutta

Vuoden Palomieheksi 2023 valittu Sari Rautiala on pitkän uransa aikana tehnyt palomiestyötä tunnetuksi ja lisännyt pelastusalan myönteistä julkisuutta. Vantaankosken pelastusasemalla työskentelevä Rautiala tekee työtä pitkäjänteisellä ja ihmisläheisellä asenteella.

Sari Rautiala kertoo, että häntä motivoivat halu auttaa sekä työn vaihtelevuus. Myös Vuoden Palomies -tunnustuksen perusteluissa todetaan, että hänen tekemässään työssä näkyy pelastajan ammatin peruselementti eli ihmisläheinen auttamisen halu.

– Tällä alalla pääsee lähelle ihmistä ja oman työn merkityksen pystyy näkemään. Lisäksi työ on usein hektistä ja jokainen työpäivä on erilainen, Rautiala toteaa.

Lähes 30-vuotisella uralla on ollut niin paljon keikkoja, että Rautialan on vaikea nostaa yhtä, joka olisi jäänyt erityisesti mieleen.

– Ihan pienetkin asiat ihmisten kohtaamisessa on voineet jäädä mieleen – niin hyvässä kuin pahassa.

Tunnustus tulee pitkäjänteisestä työnteosta ja näkyvyydestä pelastusalalla

Rautialan uraa on seurattu kiinnostuksella, sillä pelastajatutkinnon suorittaneita naisia on lukumäärällisesti vähän. Hän valmistui vuonna 1995 Pelastusopiston pelastajatutkinnosta ensimmäisenä naisena.

Perusteina Rautialan valinnalle Vuoden Palomieheksi mainitaan pitkäjänteinen ja päivittäinen pelastajan työ sekä hyvä asenne. Lisäksi hän on tuonut pelastusalalle ja tasa-arvolle myönteistä näkyvyyttä sekä arvonantoa valtakunnallisesti.

Tunnustuksen saaminen on Rautialalle suuri kunnia.

– On tullut seurattua aikaisempia tunnustuksen saajia ja arvostan heitä todella paljon. Tuntuu, että voiko olla todellista, että olen samassa porukassa.

Pelastusalalle tarvitaan veto- ja pitovoimaa

Rautialan mielestä haastavinta ammatissa on pysyä mukana muuttuvan maailman vauhdissa.

– Pelastusala kehittyy koko ajan ja pitäisi keretä ylläpitämään omaa osaamista.

Hän toivoo, että pelastusalan veto- ja pitovoimaa saataisiin tulevaisuudessa kehitettyä.

– Kun itse hain Pelastusopistoon, hakijoita oli paljon. Tuntuu, että nykyään palomiehen ammatti ei ole niin haluttu.

– Suuret asiat, kuten palkkaus ja eläkeikä vaikuttavat varmasti suosioon. Ala kuitenkin tarvitsee lisää nuoria, Rautiala jatkaa.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Suomen Palopäällystöliitto Suomen Palomiesliitto Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Suomen Sopimuspalokuntien Liitto