Pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen
Kymenlaakson pelastuslaitos
Vuoden Palomies 2017 on pelastuspäällikkö Ilpo Tolonen Kymenlaakson pelastuslaitokselta Kotkasta. Hänen elämäntyönään on ollut kehittää pelastustoimea monipuolisesti jo yli 30 vuoden ajan. Tolonen on ansioitunut erityisesti vesipelastuksen, vaarallisten aineiden torjunnan sekä öljyntorjunnan kehittäjänä.
- Päädyin aikanaan pelastusalalle ensin kesätöihin paloasemalle, jonka jälkeen päätin hakeutua paloalalle. Sen jälkeen olen kouluttautunut matkan varrella pelastussukeltajaksi, paloesimieheksi, palomestariksi ja paloinsinööriksi, kertoo Tolonen urapolustaan.
Vaarallisten aineiden torjunnan työ on vienyt Tolosen myös Suomen edustajaksi kansainväliseen CTIF:n kemikaalikomissioon. Lisäksi hän on ollut aktiivinen toimija Suomen Palopäällystöliitossa erilaisissa luottamustehtävissä.
- Kansainvälisessä toiminnassa olen huomannut, kuinka hyvin Suomessa vaarallisten aineiden torjuntaan kouluttaudutaan. Suomen järjestelmää arvostetaan ja siitä ollaan kiinnostuneita, Tolonen kertoo. Yksi Tolosen uran merkittävistä ansioista on ollut laatia vuonna 2011 ensimmäinen CBRNE-ensitoimintaopas SM:n pelastusosastojen edustajana yhdessä SM:n poliisiosaston edustajan ja terveysministeriön edustajan kanssa poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon kenttäväelle. Tolonen on myös ollut vahvasti mukana kehittämässä pientalojen palotarkastusten siirtymistä omavalvontaan. Koulutuspuolella hän on tehnyt tärkeää pioneerityötä tuottamalla ensimmäisen pintapelastuksen koulutuspaketin Matti Revon kanssa 80-luvun lopulla. Hän on myös käynnistänyt vesisukelluskoulutuksen vuonna 1992 Pelastusopistossa Kuopiossa. - Työ pelastustoimen kehittämiseksi jatkuu yhä ja vaikutan mielelläni omalta osaltani pelastusalaan sekä esimerkiksi standardien laatimiseen. Vapaa-ajalla liikun aktiivisesti ja huolehdin kunnostani, niin kuin palomiehen kuuluukin, kertoo Tolonen. |