Lehdistö  l  Vuoden Palomiestoimikunta  l  Yhteystiedot  l  Etusivulle

Vuoden Palokuntalainen 2007
Palokunnan päällikkö Esa Neuvonen
Parikkalan VPK

Vuoden palokuntalaiseksi valittu Esa Neuvonen, 41 on ollut mukana Parikkalan VPK:ssa parikymmentä vuotta, joista kaksi vuotta hän on toiminut palokunnan päällikkönä. Kymmenen vuoden ajan hän on hoitanut myös yksikönjohtajan tehtäviä. Tunnustuksen Neuvonen sai ansiokkaasta alkuvaiheen johtamistoiminnasta kahdessa suurehkossa sammutustehtävässä.

Esa Neuvosen toimintaa on luonnehdittu poikkeuksellisen harkitsevaksi, rauhalliseksi ja osaavaksi. Hän on Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen alueella Parikkalassa toiminut P5-päivystäjänä vuodesta 2004 alkaen. Tässä tehtävässä hän on joutunut useasti toimimaan lain mukaisena pelastustoiminnan johtajana, joka normaalisti on viranomaistehtävä.

Neuvosen uran tähän asti suurimmissa pelastustilanteissa hän johti onnistuneesti alun pelastustoimet Parikkalassa viime vuonna sattuneessa vannesahan palossa sekä tämän vuoden alussa riehuneessa kuivaamopalossa. Yksikönjohtajana hän teki kuivaamopalossa ensimmäisten 10–15 minuutin aikana ne ratkaisevat toimet, jolla palo sammutettiin ja rajattiin viranomaistenkin mielestä ammattimaisella otteella. Onnistunut operaatio johti tehdasrakennusten pelastumiseen uhkaavalta palolta. Neuvonen joutui alun johtamistehtävässä toimimaan yli saamansa koulutuksen ja ylittämään itsensä, vaikka kokemus monista aikaisemmista pelastustilanteista olikin auttamassa. Kuivaamopalossa hän johti 45 minuuttia vahvennettua pelastusjoukkuetta ja käytti apuna myös pelastustoimen ulkopuolista kalustoa, ennen kuin viranomainen saapui ja otti johtovastuun tehtävistä.

Toisen polven palokuntalainen

Esa Neuvonen ehti maistaa palokuntaelämää jo nuorena toimiessaan jonkin aikaa VPK:n nuoriso-osastossa, mutta teini-ikäisenä palokuntaharrastus jäi sivuun.
– Olen toisen polven palokuntalainen, sillä isäni kuului VPK:n. Armeijan jälkeen liityin uudelleen palokuntaan. Kimmokkeen liittymiselle sain myös kaverini hukkumisonnettomuudesta. Siitä syntyi halu auttaa ja kävin mm. laitesukelluskurssin.

Parikkalasta syntyisin oleva Neuvonen on myös asunut paloaseman lähellä ja sekin osaltaan on houkutellut mukaan toimintaan, joka on ollut monipuolista eivätkä tehtävät ole liiaksi samankaltaisia. Hän on käynyt lähes kaiken vapaaehtoisille suunnatun koulutuksen.
– Tosin perhe vaatii oman aikansa ja se asettaa rajoitukset osallistumiselle, 6,4 ja 1,5-vuotiaiden lasten isä sanoo.

Koulutusta vapaaehtoisille ei ole hänen mielestään liikaa, sillä sopimuspalokuntalaisen on syytä aina päivittää tietojaan.
– Jokaisen on kuitenkin mahdollista sovitella ajallisesti osallistumistaan, kun huomioon pitää ottaa myös päätyö.

Neuvosen työnantaja suhtautuu myönteisesti palokuntaharrastukseen, mutta lähtökohdat siihen ovatkin hyvät, sillä hän työskentelee Parikkalan kunnassa kirvesmiehenä.
– Työpaikkani on varikolla, joka sijaitsee paloaseman naapurissa.
– Mutta kyllä myös yksityisen työnantajan palveluksessa olevat palokuntalaiset ovat hyvin päässeet hälytyksiin. Tosin monet ovat muualla töissä ja siksi päivisin hälytyksiin on työläämpää lähteä.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Suomen Palopäällystöliitto Suomen Palomiesliitto Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Suomen Sopimuspalokuntien Liitto